Puudelicatessenin tuotanto lomailee 5.12.-6.1. Kyseisellä aikavälillä ei tehdä käsijohteiden, listojen ym. räätälöintiä tai pintakäsittelyjä.

T-kynnyslistan asennusohje


Asennusohje T-listalle

Betonialustalla ennen parketin asentamista T-listojen asennuskohta on syytä hioa mahdollisen sementtiliiman ja epäpuhtauksien poistamiseksi.

Jätä parkettilattioiden välille noin 40 mm levyinen rako. Näin keskelle kiinnitetyn T-listan molemmille puolille jää 7-10 mm elämisvara.

Uivan parketin kanssa poista alusmateriaali sauman kohdalta. Varmista esimerkiksi hukkapätkää apuna käyttämällä, että T-lista asettuu saumaan oikein. Listan jalan ja alustan väliin tulisi jäädä 1-2 mm rako liimaa varten. Jos rakoa on enemmän, liima ei välttämättä tartu ja on syytä käyttää korokepalaa. Jos rakoa on vähemmän tai ei lainkaan, jalka jää kantamaan, eikä lista asetu tiiviisti parkettia vasten. Tällaisessa tapauksessa jalkaa tulee madaltaa esimerkiksi höyläämällä.

Puhdista sauma huolellisesti ja levitä asennusliima keskelle saumaa raitana, jonka halkaisija on noin 6 mm. Näin liima leviää tasaisesti listan alle kiinnittämättä kuitenkaan parkettia alustaan tai listaan. Aseta lista saumauran keskelle ja paina tiiviisti parkettia vasten. Käytä liimaamisen apuna painoja tukevan kiinnityksen takaamiseksi. Yleensä 2-3 kpl noin 15 kg painoja metriä kohti on sopiva määrä. Painoa ei tule olla myöskään liikaa, jottei lista painu liian syvälle estäen parketin elämisen.

T-listan asennuskuva
Ohjekuva kynnyslistan asentamiseen

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit